Mitä tänään syötäisiin?

Featured image

Tänään on kauppapäivä. Käymme kerran viikossa isosti kaupassa ja täydennämme tarvittaessa tuoretuotteita ennen seuraavaa isoa kauppakäyntiä. Kaupassakäynti sujuu kivuttomasti valmiiksi mietityn kauppalistan kanssa. Meillä on tapana tehdä viikon ruokalista etukäteen, toki niin etteivät päivät ole ihan sidottuja, vaan lennosta voi vaihtaa johonkin muuhun sen viikon ruoista. Arkipäivien ruoat ovat sellaisia, että niiden valmistaminen vie enintään 30 minuuttia, viikonloppuisin voi olla suuritöisempää. Teen uutta ruokaa joka päivä, sillä otamme miehen kanssa usein edellispäivän ruokaa lounaaksi töihin, eikä samaa ruokaa sitten viitsi enää syödä kolmatta kertaa putkeen. Viikon ruokalistan suunnittelussa kullanarvoinen apu on excel, johon olemme tässä vuosien varrella merkanneet omiin sarakkeisiinsa pääraaka-aineen mukaan erilaisia ruokia. Siitä on helppo poimia eri ruokia listalle. Lisäilen sarakkeisiin lisää ruokia sitä mukaa, kun kokeillaan uutta. Nyt kun lapset ovat vähän isompia, niin heilläkin on jo oma osansa viikon ruokalistan suunnittelussa ja mielellään he toiveitaan esittävätkin. Kauppareissu meillä hoituu niin, että menen suoraan töistä lähellämme sijaitsevaan markettiin, josta mies sitten poimii minut kyytiinsä haettuaan lapset päiväkodista ja eskarista. Näin ei tarvitse mennä nälkäisten lasten kanssa kauppaan eikä käyttää arvokasta ilta-aikaa markettien tungoksessa.

Tällä viikolla meillä syödään:

Lohikeittoa

Kaali-jauhelihapaistosta

Kuhaa ja ratatouillea (lapsille perunoita lisäksi)

Palak Paneer

Pitaleipiä kana-halloumi-kasvis -täytteellä

Kalapihvejä ja jogurttikastiketta + muusi

Moussaka

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Mitä tänään syötäisiin?

  1. Tällaiset listat tarvittaisiin meilläkin, tosin ne olisivat aika paljon lyhyemmät, kun lapset (ja mies) on niin rajoittuneita ruuan suhteen. Taidanpa ottaa työn alle, kiitos vinkistä 🙂

    Tykkää

    • Kiva, jos vinkistä on hyötyä! Minä yritän tuoda uusia ruokia listalle, vaikka lapset (ja välillä mieskin) ovat ennakkoluuloisia. Välillä tulee huti, mutta usein ennakkoluuloista huolimatta lapset toteavat ruoat ihan ok:ksi ja vähitellen oppivat tykkäämäänkin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s