Lapsen paras vs. vanhempien ambitiot

Olen tässä jo viikkokausia kuumeisesti miettinyt eskarilaisemme kouluun menoa: laitammeko hänet lähikouluun, johon menevät tutut kaverit vai kauempana, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä olevaan ”kielikouluun”, jossa edessä olisi täysin uusi maailma. Lapsi itse ei pysty tällaista päättämään eikä hänellä olekaan mitään vahvaa mielipidettä asiaan.

Koen, että vanhempana minun pitää antaa lapselleni parhaat mahdolliset eväät elämään. Mutta mitä se lopulta tarkoittaa? Tuntuu, että tavallinen tasapainoinen perhe-elämä ei riitä siihen, vaan lasta pitäisi valmentaa ja varustaa erilaisin urheilu- ja musiikkiharrastuksin, opettaa aikaisin lukemaan ja kirjoittamaan, ostaa lastenkirjoja viihteestä tietokirjoihin, viedä ulkomaille tutustumaan eri kulttuureihin, käyttää ravintoloissa, tutustuttaa kulttuuritapahtumiin jne. Kouluissa löytyy matematiikka- luonnontiede, kieli-,  musiikki- ja taidepainoitteisia ja tietenkin vielä kansainvälisiä kouluja. Olenko huono vanhempi, jos en mahdollista lapselleni tätä kaikkea? Entä, jos toteutan nämä kaikki, niin toteutanko vain omia ambitioitani ja kenties oman lapsuuteni toteutumattomia haaveita ja yritän elää lapseni kautta?  Kuitenkin kaikki ne pienet valinnat ohjaavat lapsen elämän suuntaa suurestikin. Kuinka osaisin nähdä mitä juuri minun lapseni tarvitsee ja mitä voi jättää vähemmälle?

Niin, mitähän siihen Wilman lomakkeeseen nyt täyttäisin? Mieheni mielestä kumpikin on hyvä. Lapseni osaa lukea sujuvasti, kirjoittaa tarinoita, matematiikassa huvittelee isoveljen kanssa kertolaskukilpailuilla, on motorisesti taitava, tulee toimeen lasten ja aikuisten kanssa helposti. Tavaroista ja itsestä huolehtimisessa on vielä opeteltavaa. Saako hän lähikoulussa sellaisen opettajan, joka huomio lasten osaamisen tasoerot ja tarjoaa haastetta tälle meidän pojalle, joka nyt eskarivuonna on ollut täysin turhautunut haasteiden puutteessa? Onko ero kavereista ja uuden kielen opettelu toisaalta liikaakin haastetta ensimmäiseen kouluvuoteen? Harmittaako lasta ja meitä vanhempia myöhemmin, jos olemme hukanneet mahdollisuuden kielitaitoon ja sitä kautta sulkeneet polkuja lapsen tulevaisuudessa? Onko väärin laittaa toinen lapsi erikoistuneeseen kouluun, jos ensimmäinen on ihan tavallisessa koulussa? Pitääkö vanhempien aina olla täysin tasapuolisia lasten kanssa? Onko se oikein, että jos yksi ei saa, niin muutkaan eivät voi saada?

En ole tehnyt päätöstä koulun valinnasta. Mikä olisi lapselle paras?

Mainokset