Kiireisen liikkujan pelastus

Vai pitäisikö minun tapauksessa sanoa rehellisesti, että laiskan liikkujan pelastus…

Olen oikeasti ollut aina huono liikkuja. Lapsena tanssin balettia useamman vuoden, mutta se tyssäsi siihen, että vain parhaimmat saivat jatkaa. Minä en ollut taipuisa ja eteerinen. Sitten innostuin hiihtämisestä. Vanhempieni kanssa kävin vetämässä pitkiä lenkkejä vapaa-ajalla. Koulussa liikunta oli kilpailua ja minä huono kilpailuissa. Liikunnasta tuli inhokki. Teini-ikäisenä yritin innostua liikunnallisen kaverini seuraksi, mutta koin olevani kamalan huono ja siihen se liikkuminen taas jäi. Parikymppisenä kävin epäsäännöllisesti salilla, mutta kyllä minun liikuntani oli enemmänkin baareissa tanssiminen. Sitten kolmenkympin kieppeillä syntyivät lapset ja oma liikkuminen oli arkiliikuntaa lasten kanssa. En ole koskaan lihonut helposti ja parikymppisenä se painoideksi 19 pysyi sellaisena ihan itsestään söin sitten mitä tahansa.

Näin neljän kympin lähestyessä olen huomannut, ettei kroppa ole enää ihan entisensä. Viime keväänä sen myönsin itselleni viimein: minun täytyy liikkua pitääkseni itseni kunnossa. Mutta missä välissä ehtisin liikkua? Töihin lähden puoli seitsemän, töistä säntään hakemaan lapsia ja tekemään ruokaa. Sen jälkeen haluan viettää sen lyhyen parituntisen lasten kanssa ennen kuin he jo menevät nukkumaan. Kahdeksan jälkeen en enää voi lähteä jumppaamaan, jos haluan olla nukkumassa klo 22. Ja todellakin haluan, jotta jaksan herätä töihin. Mies heitti minulle haasteen syksyn aluksi, että liikkuisimme vuoroilloin klo 19 kun lapset aloittavat iltatoimensa. Siinä ei tarvita kahta aikuista. Pohdiskelin ensin salille lähtöä, mutta totesin, että paitsi että halusin olla sanomassa lapsille hyvät yöt klo 20, lähteminen on aina ollut minun heikko kohtani urheiluharrastuksissa.

Featured image

Päätin asettaa riman matalalle ja aloitin venyttelyllä. Pian löysin You Tuben jumppavideot. Tykästyin Jillian Michaelsin 30 Day Shrediin ja tein kuin teinkin läpi ensimmäisen osan. Olo oli mahtava! Sittemmin kuulin Yoogaiasta ja viimeksi eilen tein Yoogaian selkäjumpan, joka oli ihan mahtava kipeytyneelle yläselälle. Yoogaiassa voi tehdä joko tallennettuja jooga, pilates, kahvakuula tai venyttelytunteja tai osallistua livetunneille oman tabletin tai läppärin kautta. Sopii minulle kuin nenä päähän. Syksyn aluksi jouduin pakottamaan itseni tuohon vuoropäiväiseen jumppaamiseen ja miehen kanssa tsempattiin toisiamme. Lapset alkoivat myös innostua liikkumisesta ja useimmiten saankin seuraa vähintään Prinsessasta, kun aloitan jumppani. Hän oikein kyselee jumpan perään ja siksi olenkin aloittanut jumpan vähän aikaisemmin enkä iltatoimien aikaan. En edelleenkään ole innostunut lähtemään kotiseinien ulkopuolelle, sillä silloin tunnin jumppaan kuluu helposti minimissäänkin 1,5 tuntia. Jumppaamalla kotona saan nauttia lasteni seurasta, kehoni saa tarvitsemansa liikunnan ja pääsen nukkumaan ajoissa. Ihan mahtavaa!